Donald Trumpin hallinto on nostanut Grönlannin jälleen kansainvälisen politiikan keskiöön, ja sen pyrkimykset saada saari Yhdysvaltain hallintaan ovat herättäneet laajaa huomiota – ja vastustusta. Miksi Grönlanti on Trumpille pakkomielle – ja miksi sen haltuunotto voi silti jäädä haaveeksi?
Yhdysvaltain varapresidentti J.D. Vance saapui Grönlantiin 28. maaliskuuta 2025, mukanaan kansallisen turvallisuuden neuvonantaja Mike Waltz ja energiaministeri Chris Wright. Vierailun tarkoitus oli selvä: edistää Trumpin toistuvasti esittämää tavoitetta saada Grönlanti Yhdysvaltain haltuun, perustelunaan kansallinen ja globaali turvallisuus.
Kolmituntinen visiitti jäi kuitenkin symboliseksi eleeksi, sillä suunnitelmat laajemmasta kiertueesta Grönlannin kaupungeissa kariutuivat paikallisten mielenosoituksiin. Niinpä Vance rajoitti esiintymisensä Pituffikin avaruustukikohtaan jossa hän puhui amerikkalaissotilaille ja toimittajille. Hän vakuutti, että sotilaallista voimaa ei tarvittaisi, sillä grönlantilaiset kyllä suostuisivat Trumpin ”anteliaaseen” tarjoukseen.
Todellisuus oli kuitenkin toinen: tammikuisessa kyselyssä 85 % grönlantilaisista vastusti liittymistä Yhdysvaltoihin, ja vain 6 % kannatti sitä. Trump itse mitätöi varapresidenttinsä diplomaattisen yrityksen toteamalla heti vierailun jälkeen: ”Me saamme Grönlannin. Kyllä, sataprosenttisesti”. Hän väitti käyneensä neuvotteluja asiasta, mutta jätti myös sotilaallisen voimankäytön avoimeksi vaihtoehdoksi.
Tanskan reaktio oli odotetun kaltainen. Ulkoministeri Lars Løkke Rasmussen kritisoi viestipalvelu X:ssä Trumpin uhkauksia ja Vancen väitettä, että Tanska olisi epäonnistunut Grönlannin turvallisuuden takaamisessa. ”Olemme avoimia kritiikille, mutta emme hyväksy sen sävyä – näin ei puhuta liittolaisille”, hän sanoi. Pääministeri Mette Frederiksen vastasi vierailemalla Grönlannissa 2. huhtikuuta, alleviivaten Tanskan ja Grönlannin yhteistä rintamaa Yhdysvaltain painostusta vastaan.
Trump ei ole ensimmäinen Yhdysvaltain johtaja, joka on haaveillut Grönlannista. Vuonna 1867, ostettuaan Alaskan Venäjältä Yhdysvaltain ulkoministeri William H. Seward johti neuvotteluja Grönlannin ostamisesta Tanskalta, mutta sopimus jäi solmimatta. Ensimmäisen maailmansodan aikana Woodrow Wilson pelkäsi Saksan valtaavan Grönlannin. Vuonna 1946 Harry Truman tarjosi Tanskalle sadan miljoonan dollarin kauppahintaa tai Alaskan osien vaihtamista Grönlantiin, mutta Tanska torjui tarjouksen.
Toisen maailmansodan aikana Yhdysvallat perusti saarelle seitsemäntoista tukikohtaa, mutta nyt jäljellä on vain kahdensadan sotilaan Pituffik. Vuoden 1951 puolustussopimus takaa Yhdysvalloille tukikohtaoikeudet, mutta Trump haluaa enemmän: alueen täyden hallinnan.
Trumpin motiivit ovat monisyiset. Grönlannin mineraalivarannot – harvinaiset maametallit ja muut luonnonvarat – houkuttelevat taloudellisesti. Geostrategisesti saari on avain arktisen alueen hallintaan, joka on noussut suurvaltakilpailun näyttämöksi Venäjän ja Kiinan laajentaessa läsnäoloaan. Trumpin suorasukaiset kommentit eivät peittele hänen haluaan vahvistaa Yhdysvaltain dominanssia pohjoisella pallonpuoliskolla.
Aaron Brady, ilmavoimien upseeri ja turvallisuuspolitiikan asiantuntija, selventää Grönlannin merkitystä Yhdysvaltain arktisessa strategiassa. Hän korostaa, että saaren arvo ei ole pelkästään mineraaleissa, vaan sen geostrategisessa asemassa Arktiksen, Pohjois-Amerikan ja Euroopan risteyksessä; kyseessä on ’kontaktilinja’, joka ulottuu Etelä-Kiinan mereltä Mustallemerelle. Grönlanti on tämän linjan keskipiste, tarjoten tukikohta- ja valvontamahdollisuuksia.
Nykyinen Yhdysvaltain arktinen strategia – ’seuraa ja reagoi’ – on Bradyn mielestä aliresursoitu ja riittämätön kilpailuun, saati konfliktiin. Venäjä on investoinut massiivisesti arktisiin joukkoihin, hyödyntäen jäänmurtajia ja autonomisia vedenalaisia aluksia, kun taas Kiina kehittää miehittämättömiä lentotukialuksia.
Bradyn visiossa Grönlantiin sijoitetut anturit ja tukikohdat – esimerkiksi Pituffik – voisivat vahvistaa Yhdysvaltain kykyä monitoroida ja vastata näihin uhkiin. Hän ehdottaa kahta strategista linjaa: pohjoista puolustuslinjaa Alaskasta Grönlantiin ja toista Grönlannista Norjaan; tämä modernisoisi kylmän sodan aikaisen GIUK-linjan.
Bradyn konkreettiset ehdotukset sisältävät autonomisia ilma- ja merivalvontajärjestelmiä, kuten stratosfäärissä toimivia drooneja ja vedenalaisia aluksia, jotka operoisivat Grönlannista käsin. Infrastruktuurin osalta hän suosittelee uuden kiitotien rakentamista Länsi-Grönlantiin ja tukikohdan vahvistamista itärannikolle, esimerkiksi Mestersvigiin. Nämä toimet parantaisivat Yhdysvaltain reagointikykyä, mutta eivät edellyttäisi Grönlannin poliittisen statuksen muuttamista – tiiviimpi yhteistyö Tanskan kanssa riittäisi.
Silti Bradyn analyysi törmää realiteetteihin, kuten rahaan. Arktiset investoinnit kilpailevat Kiinaan keskittyvien prioriteettien kanssa, ja puolustusministeri Pete Hegsethin budjettileikkaukset voivat haudata suunnitelmat. Bradyn mukaan kustannustehokkuus on avain, mutta ilman rahoitusta Yhdysvallat jättää arktisen alueen Venäjän ja Kiinan pelikentäksi.
Grönlannin 56 000 asukasta ja Tanskan hallitus ovat Trumpin suunnitelmien suurin este. Grönlantilaiset pitävät kiinni identiteetistään ja itsehallinnostaan, eivätkä he kaipaa amerikkalaista isäntää. Vaikka Tanska on Naton jäsenmaa, sen hallitus sanoo, ettei Grönlanti ole kaupan.
Trumpin tiimi saattaa yrittää laajentaa vaikutusvaltaansa siirtymällä tulliuhkauksista vastustamattomiin ’tarjouksiin, joista on vaikea kieltäytyä’, mutta Grönlannin asukkaiden ja Tanskan yhtenäinen vastustus luo merkittävän haasteen. Historiallisesti Yhdysvallat on saavuttanut tavoitteitaan ostamalla alueita (kuten Neitsytsaaret, joiden kauppa toteutui 1917) tai turvautumalla diplomaattiseen ja taloudelliseen painostukseen. Sotilaallinen voimankäyttö Nato-liittolaisen suhteen olisi kuitenkin nykypäivänä katastrofi ja täysin poissuljettu vaihtoehto.
Grönlanti on Trumpille geostrateginen ja symbolinen palkinto, mutta sen valtaus törmää moniin seinämiin: paikalliseen vastarintaan, Tanskan päättäväisyyteen ja Yhdysvaltain budjettirajoitteisiin. Bradyn tarkastelu osoittaa saaren potentiaalin, mutta korostaa myös, että nykyinen puolustussopimus riittäisi, jos resursseja ohjattaisiin oikein. Trumpin sadan prosentin retoriikka on toistaiseksi tyhjää puhetta, ja Grönlannin kohtalo lepää sen asukkaiden ja Tanskan käsissä. Arktinen peli on käynnissä, mutta Yhdysvaltain kortit eivät vielä takaa voittoa.
geopolarium.com 