Yhdysvaltojen viimeaikainen kauppapolitiikka Donald Trumpin johdolla on nostanut tullit ja markkinamanipuloinnin globaalin keskustelun keskiöön. Näennäisesti taloudellista protektionismia edustavat toimet – kuten massiiviset tuontitullit Kiinaa ja muita kauppakumppaneita vastaan – ovat herättäneet hämmennystä ja kritiikkiä.
Geopoliittisen strategian linssin läpi tarkasteltuna käy kuitenkin ilmi, että kyse ei ole pelkästään taloudellisista intresseistä, vaan epätoivoisesta yrityksestä säilyttää Yhdysvaltojen hegemoninen asema maailmassa, joka siirtyy kohti moninapaista järjestystä.
Trumpin hallinnon hätiköity toimintatapa on kuitenkin horjuttanut ylivallan säilyttämisen tavoitetta, paljastaen Yhdysvaltojen rakenteelliset haavoittuvuudet ja kyvyttömyyden sopeutua muuttuvaan maailmanlaajuiseen tilanteeseen. Kauppapolitiikan keskeisenä tavoitteena on ollut taloudellinen irtautuminen (decoupling) Kiinasta, mikä heijastaa pyrkimystä vähentää riippuvuutta sen dominoimista toimitusketjuista.
Tämä tavoite on saanut konkreettisia muotoja esimerkiksi taiwanilaisen puolijohdejätin TSMC:n painostamisessa rakentaa tehdas Arizonaan. Hanke, jota Trump on markkinoinut voittona amerikkalaiselle teollisuudelle, on kuitenkin törmännyt merkittäviin esteisiin: rapistuva infrastruktuuri, katkonaiset toimitusketjut ja koulutetun työvoiman puute ovat hidastaneet projektia ja kyseenalaistaneet Yhdysvaltojen kyvyn toimia globaalina teollisuuskeskuksena.
Samankaltaista painetta on kohdistettu Euroopan maihin, joissa Yhdysvaltojen osin aiheuttama energiakriisi – joka alkoi Bidenin hallinnon aikana Nord Stream -kaasuputken sabotaasista ja Venäjän vastaisista pakotteista – on pakottanut teollisuuden harkitsemaan siirtymistä Atlantin toiselle puolelle. Trumpin hallinto on jatkanut tätä linjaa, hyväksikäyttäen euromantereen heikentynyttä energiavarmuutta.
Näin ollen Yhdysvaltojen politiikka heikentää globaaleja kauppasuhteita ja horjuttaa Washingtonin liittolaisten taloudellista vakautta, mikä alleviivaa strategian lyhytnäköisyyttä. Kiina on Trumpin politiikan keskeisin kohde, sillä sen suurvaltapoliittinen itsenäisyys, teollinen kapasiteetti ja laajat infrastruktuurihankkeet uhkaavat Yhdysvaltojen globaalia asemaa.
Kysymys kuuluu, onnistuuko Yhdysvallat estämään Kiinan nousun samoin kuin se 1980-luvulla hillitsi Japanin talouskehitystä kauppasopimuksilla ja painostuksella – vai onko Trumpin epäjohdonmukainen tullipolitiikka tuomittu epäonnistumaan Kiinan strategisen vastustuskyvyn edessä?
Trumpin retoriikka, joka syyttää Kiinaa ja muuta maailmaa Yhdysvaltojen ”hyväksikäytöstä”, on populistinen savuverho. Se peittää amerikkalaisen järjestelmän sisäiset heikkoudet – tehottomuuden, poliittisen polarisaation ja kyvyttömyyden kilpailla avoimilla markkinoilla.
Tullit ja talouspoliittinen vastakkainasettelu ovat osa laajempaa geopoliittista strategiaa. Yhdysvaltojen merivoimien merisaartovalmiudet, ilmavoimien uudistettu tukikohtajärjestelmä ja strategisten solmukohtien (kuten Panaman kanavan) tiukentunut valvonta viittaavat systemaattiseen varautumiseen suurvaltakonfliktiin.
Tämä paljastaa Trumpin hallinnon perustavanlaatuisen paradoksin: se on valmis uhraamaan taloudellisen tehokkuuden ja kuluttajien edun vallan säilyttämiseksi, mutta kykenemätön tunnustamaan Kiinan etumatkaa. Kiinan ”kaksinkertaisen kierron” strategia, joka yhdistää kotimarkkinoiden vahvistamisen ja omavaraisuuden, on tehnyt siitä erityisen kestävän taloudelliselle painostukselle.
Kiina voisi menettää Yhdysvallat asiakkaana ja silti säilyttää asemansa massiivisten sisämarkkinoiden ja globaalien investointien ansiosta. Trumpin tullisota saattaa vahingossa vahvistaa Kiinaa, kuten Venäjä selvisi Bidenin hallinnon pakotteista öljytulojen ja vaihtoehtoisten kauppakumppaneiden turvin. Toistaako Yhdysvallat saman virhearvion Kiinan kohdalla kuin Venäjän suhteen?
Trumpin politiikka voidaan nähdä yrityksenä pystyttää ”rautaesirippu 2.0” ja luoda geopoliittis-taloudellinen jako, joka eristäisi Kiinan. Globaalin talouden syvä keskinäisriippuvuus tekee kuitenkin kylmän sodan tyylisestä kahtiajaosta epätodennäköistä. Todennäköisempi tulevaisuus on kaoottinen siirtymäkausi, jossa valtiot kamppailevat kansallisten etujensa ja pragmaattisten realiteettien ristipaineessa.
Uhkailu- ja kiristyspolitiikka voi kiihdyttää siirtymää moninapaiseen maailmaan Yhdysvaltojen kustannuksella, kun sen liittolaiset – Eurooppa, Japani ja Etelä-Korea – jäävät suurvaltojen puristukseen. Lopulta Trumpin hallinnon geopoliittinen visio paljastaa ironisen käänteen: pyrkiessään eristämään Kiinan Yhdysvallat ajautuu itse sulkeutuneeksi blokiksi, muistuttaen Neuvostoliittoa sen loppuvuosina.
Taiwanin mahdollinen rauhanomainen yhdistyminen Kiinaan voisi toimia symbolisena käännekohtana tälle kehitykselle – vahvistaen idän ja lännen välistä jakoa. Trumpin sekava ja aggressiivinen politiikka ei ainoastaan epäonnistu estämään Kiinan nousua, vaan saattaa nopeuttaa Yhdysvaltojen alamäkeä globaalilla shakkilaudalla, jossa sen liikkumavara kapenee päivä päivältä.
geopolarium.com 