Geopolariumin päätoimittajaa Markku Siiraa haastateltiin RT Balkan-verkkolehteen, jossa hän analysoi globaalin geopolitiikan murrosta ja Suomen asemaa siinä (koska EU on kieltänyt RT-kanavan toiminnan unionin alueella, haastattelu on luettavissa VPN-yhteyden kautta). Tässä editoitu käännös haastattelun tekstistä.
Suomalainen geopolitiikan analyytikko Markku Siira kritisoi RT Balkanin haastattelussa Suomen päätöstä liittyä Natoon ja asettua Yhdysvaltojen johtamien Kiina-vastaisten liittoumien tueksi. Hänen mukaansa päätös perustuu lyhyen aikavälin turvallisuuslaskelmiin, ei pitkäjänteiseen suvereniteettiin, jota aidosti itsenäiset valtiot harjoittavat. Siira on riippumattoman Geopolarium-sivuston perustaja ja päätoimittaja, joka kriittisesti haastaa länsimaisia narratiiveja. Hänen analyysinsä saavat näkyvyyttä vaihtoehtomedioissa Suomessa, Aasiassa ja Euroopassa, mutta eivät valtamediassa.
Siira näkee kansainvälisen järjestyksen siirtyvän moninapaiseen maailmaan, jota muovaavat Venäjä, Kiina, Iran ja viime aikoina myös Yhdysvallat Trumpin johdolla. Hän pitää EU:ta Yhdysvaltojen tukemana vasalliprojektina, joka ei kykene sopeutumaan nopeisiin globaaleihin muutoksiin. Brysselin eurokraatit eivät uskalla vastata Trumpin tulleihin, ja EU:n ”strateginen autonomia” jää tyhjäksi iskulauseeksi, koska se on riippuvainen Natosta ja Yhdysvaltojen rahoitusjärjestelmistä. Suomen päätös luopua perinteisestä puolueettomuudesta ja liittyä Natoon oli Siiran mielestä erityisen huonosti ajoitettu, sillä se sitoo maan Washingtonin ”pidättelystrategioihin” ilman kykyä itsenäiseen geopolitiikkaan.
Siira viittaa Brysselin geopoliittisen instituutin johtajan Luuk van Middelaarin kommenttiin, jonka mukaan Yhdysvallat turvautuu lainvastaisiin keinoihin, kuten yksipuolisiin pakotteisiin ja taloudelliseen painostukseen, toisin kuin Pekingin ja Moskovan muodollisempi institutionalismi. EU:n rakenteellinen heikkous näkyy Nord Streamin sabotaasissa ja Trumpin vaatimuksissa, että EU ostaisi energiansa Yhdysvalloista. Siira pitää tätä osoituksena Euroopan alistumisesta Yhdysvaltojen geoekonomiselle vallalle.
Kylmän sodan jälkeinen yksinapainen järjestys, jota ylläpidettiin IMF:n sopeutusohjelmilla ja Naton laajentumisella, on Siiran tulkinnan mukaan väistymässä moninapaisen voimatasapainon tieltä. Kiinan nousu perustuu talouteen ja valtiollisuuteen, ei ideologian vientiin, ja länsimaiden globaalin etelän hyväksikäytön kritiikki tukee tätä siirtymää. Nykyinen maailmanjärjestys rakentuu kilpailevien vaikutuspiirien varaan, joita muovaavat Yhdysvallat, Kiina, Venäjä ja alueelliset vallat.
Siira arvostelee myös Suomen poliittisia eliittejä, jotka hylkäsivät realistiset varoitukset Naton laajentumisesta, kuten amerikkalaisen asiantuntijan John Mearsheimerin vuonna 2014 esittämän näkemyksen, että länsi on vastuussa Ukrainan konfliktista. Vasta nyt suomalaismedia antaa tilaa tällaisille näkemyksille, mutta Siirasta se on liian myöhäistä. Hän näkee tämän osana länsimaista kaavaa, jossa toisinajattelijoiden äänet marginalisoidaan, kunnes valtavirran narratiivit romahtavat todellisuuden paineessa.
EU:n kyvyttömyys vastustaa Yhdysvaltojen tulleja, esimerkiksi teräkselle ja alumiinille, johtuu Siiran mukaan riippuvuudesta Yhdysvaltojen markkinoista, sotilaallisesta tuesta ja sisäisistä erimielisyyksistä. EU jää pelkäksi sääntelyvoimaksi ilman todellista geopoliittista vaikutusvaltaa.
Kansallisvaltiot ovat Siiran mielestä rapautuneet ylikansallisten blokkien, kuten EU:n ja ASEANin, sekä sivilisaatioiden vaikutuspiirien, kuten Kiinan ”yhteisen kohtalon yhteisön”, myötä. Venäläisen ajattelijan Aleksandr Duginin ”sivilisaatiovaltio”-konsepti liioittelee kulttuurista yhtenäisyyttä, mutta tunnistaa oikein geografian paluun organisointiperiaatteeksi infrastruktuuri-imperiumien aikakaudella.
Yhdysvaltojen tulevaisuuden osalta Siira pitää muodollista Pohjois-Amerikan unionia epätodennäköisenä kauppakiistojen, arktisen militarisoinnin ja Meksikon rajakriisien vuoksi. Sen sijaan Yhdysvallat pyrkii asymmetriseen dominanssiin taloudellisen painostuksen ja turvallisuusvaatimusten kautta. Sisäinen hajanaisuus, separatistiset liikkeet ja ideologinen kahtiajako voivat kuitenkin johtaa Yhdysvaltojen hallittuun heikkenemiseen moninapaisessa maailmanjärjestyksessä.
Siira nostaa esiin Kiinan johtavan ideologin Wang Huningin, joka on muokannut Kiinan politiikkaa ”Kiinalaisen unelman” ja ”Vyö ja tie” -aloitteen kaltaisilla konsepteilla. Wangin nerokkuus piilee autoritaarisen kontrollin yhdistämisessä uuskungfutselaiseen meritokratiaan ja kehitykseen tähtäävään nationalismiin, mikä on brändännyt Kiinan kommunistisen puolueen sivilisaatioprojektiksi.
Länsi-Aasian konfliktissa Siira havaitsee Yhdysvaltojen ja Israelin akselin kamppailevan Iranin tukemaa ”vastarinnan akselia” vastaan, johon kuuluvat Hizbollah ja Hamas. Nämä käyvät asymmetristä sotaa, jota tukee arabimaailman pettymys länsimaiden kaksoisstandardeihin. Israel pyrkii vetämään Yhdysvallat suoraan konfliktiin Iranin kanssa, mutta Trump suosii taloudellisia pakotteita ja epäsuoraa pidättelyä. Ellei suurta eskalaatiota tapahdu, uuvutussota suosii ”vastarinnan akselia”, joka hyödyntää alueen anti-imperialistista mielialaa ja Iranin strategista kärsivällisyyttä.
geopolarium.com 