Venäläinen historioitsija Andrei Fursov väittää, että kapitalismin taloudellinen dynamiikka hiipui jo 1800-luvun lopulla, minkä jälkeen sen kehitystä ohjasivat eliittien ohjaamat sotilaalliset konfliktit ja valtapoliittiset kamppailut.
Hänen mukaansa toinen teollinen vallankumous (1870–1910) lisäsi työn tuottavuutta merkittävästi, mutta 1900-luvun lopulla tapahtunut kolmas teollinen vallankumous – digitaalinen vallankumous – joka perustui tietokoneisiin, internetiin ja robotiikkaan, ei kyennyt ylläpitämään vastaavaa kasvua.
Fursov korostaa, että kapitalismin myöhäisvaihe 1920-luvulta lähtien erosi aiemmista kausista, koska taloudellinen elpyminen toisen maailmansodan jälkeen (1945–1975) oli tilapäistä, ja 1970-luvulle tultaessa järjestelmä kohtasi samat rakenteelliset ongelmat, jotka olivat johtaneet maailmansotiin.
Fursov argumentoi, että ydinaseriisunta ja kahden globaalin yhteiskuntajärjestelmän – kapitalistisen lännen ja sosialistisen Neuvostoliiton – vastakkainasettelu tekivät kolmannen maailmansodan mahdottomaksi. Tämä asetti kapitalistisen järjestelmän eliitin vaikean dilemman eteen: sota olisi tarvittu kriisistä selviämiseen, mutta se oli poissuljettu vaihtoehto.
Neuvostoliiton osittainen integraatio kapitalistiseen järjestelmään 1960- ja 1970-luvuilla ei poistanut sen luonnetta vaihtoehtoisena globaalina projektina, mikä lisäsi painetta läntiselle eliitille. Fursov väittää, että kapitalistisen järjestelmän kriisiin vastattiin hidastamalla tieteellistä, teknologista ja taloudellista kehitystä, mikä ilmeni erityisesti vuosina 1967–1973, jolloin globaalin järjestelmän keskeiset muutokset muotoutuivat ja uudet hallintamekanismit aktivoitiin samanaikaisesti sekä lännessä että Neuvostoliitossa.
Fursovin analyysi keskittyy erityisesti ajanjaksoon 1967–1973, jota hän pitää historiallisena käännekohtana, jolloin ’kortit jaettiin uudelleen’. Hän lainaa ranskalaista historioitsijaa Fernand Braudelia, joka totesi, että historiassa kortteja jaetaan harvoin, mutta kun niin tapahtuu, ’valttikorttien nappaajat voittavat’.
Fursov katsoo, että Neuvostoliiton eliitti epäonnistui tässä ratkaisevassa jaksossa, luopuen strategisista eduistaan ja integroitumalla läntiseen järjestelmään. Samaan aikaan länsi, erityisesti Yhdysvallat, kävi läpi rakenteellisia muutoksia, joissa korporatokratia ja rahoituspääoma syrjäyttivät teollisen pääoman. Tämä muutos huipentui korporatiivisen vallan nousuun, joka Fursovin mukaan alkoi John F. Kennedyn murhasta ja päättyi Richard Nixonin virkasyytteeseen.
Vuosi 1968 erottuu Fursovin analyysissä keskeisenä. Niin sanottu opiskelijavallankumous, joka hänen mukaansa oli pikemminkin tiedustelupalveluiden ohjaama mellakka, muokkasi länsimaista yhteiskuntaa ja koulutusta pitkäaikaisesti. Se heikensi koulutuksen arvovaltaa ja nosti akateemisesti heikommat opiskelijat vaikutusvaltaisiin asemiin, mikä edisti yhteiskunnan ja politiikan rappeutumista.
Samana vuonna perustettu Rooman klubi merkitsi globaalien hallintorakenteiden uudelleenjärjestelyä, joka tuki ylikansallisia intressejä ja kylvi siemenet nollakasvun ja vihreän agendan kaltaisille ideoille, joita venäläistutkijan ’ääriglobalisteiksi’ kutsumat tahot myöhemmin kehittivät.
Fursov näkee myös Trilateraalisen komission perustamisen vuonna 1973 merkkinä Yhdysvaltojen pyrkimyksestä vahvistaa asemaansa Länsi-Euroopan ja Japanin tuella. Tämä kuvastaa laajempaa trendiä, jossa kansallisvaltiot alkoivat väistyä yrityskartellien tieltä; prosessi, joka alkoi jo 1960-luvulla Bilderberg-ryhmän kaltaisten rakenteiden kautta. Fursovin mukaan nämä muutokset loivat perustan nykymaailmalle, jossa globalistiset syvärakenteet hallitsevat.
Fursovin analyysi korostaa tarvetta stereoskooppiseen makrohistorialliseen lähestymistapaan, joka yhdistää pitkän aikavälin globaalien rakenteiden tarkastelun yksittäisten avaintapahtumien, kuten vuosien 1967–1973 käänteiden, yksityiskohtaiseen analyysiin, jotta voidaan ymmärtää historian ratkaisevia murroskohtia.
Fursovin näkemykset haastavat perinteisiä käsityksiä kapitalismin kestävyydestä ja vallan dynamiikasta. Erityisesti hänen Neuvostoliiton ja läntisen eliitin toimintatapoja koskevat tutkimuksensa edellyttävät vielä systemaattisempaa tarkastelua. Fursovin keskeinen argumentti korostaa, että 2020-luku edustaa historiallista käännekohtaa – ’korttien uudelleenjaon aikaa’ – jolloin globaalit voimasuhteet uudistuvat ja valtasuhteet määrittyvät uudelleen.
geopolarium.com 