Suomalaisessa ulko- ja turvallisuuspolitiikassa on viime aikoina alkanut näkyä merkkejä kasvavasta epäluottamuksesta, joka kohdistuu erityisesti Yhdysvaltojen ja Naton rooliin Euroopan turvallisuusjärjestelmässä. Tämä kehitys heijastaa laajempaa muutosta kansalaisten asenteissa, jotka kyseenalaistavat perinteiset ulkopoliittiset oletukset.
NATOpoll-tutkimuksen tuoreet luvut osoittavat, että vain 16 prosenttia suomalaisista pitää Yhdysvaltoja luotettavana kumppanina kriisitilanteessa. Tämä merkitsee huomattavaa luottamuksen rapautumista, joka haastaa suomalaisen ulkopolitiikan perustan.
Yhdysvaltojen sitoutuminen Euroopan turvallisuuteen on asettunut kyseenalaiseksi erityisesti Donald Trumpin presidenttikauden myötä. Hänen retoriikkansa ja politiikkansa ovat alleviivanneet transatlanttisen yhteistyön haurautta, mikä on saanut suomalaiset arvioimaan uudelleen esimerkiksi DCA-sopimuksen kaltaisten järjestelyjen merkitystä.
Vain neljännes kansalaisista pitää sopimusta aidosti hyödyllisenä, mikä osoittaa, että enemmistö näkee sen enemmän symbolisena eleenä kuin konkreettisena turvatakuuna. Tämä skeptisyys heijastaa laajempaa epäilystä siitä, tarjoaako Yhdysvaltojen kanssa solmittu yhteistyö todellista strategista arvoa.
Suomen ulkopoliittinen johto on pyrkinyt ylläpitämään kuvaa vakaasta ja ennustettavasta kansainvälisestä järjestyksestä, korostaen Yhdysvaltojen sitoutumista Natoon ja Euroopan turvallisuuteen. Kuitenkin poliittisten päättäjien reaktiot Trumpin lausuntoihin – esimerkiksi hänen spekulaatioihinsa Grönlannin haltuunotosta – ovat olleet varovaisia ja osoittavat strategisen epävarmuuden.
Presidentti Alexander Stubbin vierailu Mar-a-Lagossa voidaan tulkita yritykseksi lujittaa suhteita Yhdysvaltoihin, mutta samalla se korostaa Euroopan johtajien riippuvuutta Yhdysvaltojen arvaamattomasta politiikasta. Professori Tuomas Forsbergin analyysi osuu oikeaan: Suomessa on vallinnut optimistinen harhakäsitys Yhdysvaltojen luotettavuudesta, ja kansalaisten herääminen tähän todellisuuteen on alkanut muokata yleistä mielipidettä.
Myös luottamus Natoon on alkanut horjua, vaikkakin maltillisemmin. Naton kannatus on laskenut 80 prosentista 76 prosenttiin, mikä viittaa siihen, että järjestön kyky taata jäsenmaidensa turvallisuus ei enää näytä yhtä varmalta kuin aiemmin. Yhdysvaltojen epäjohdonmukainen linja ja Ukrainan sodan aiheuttama paine ovat osaltaan heikentäneet tätä uskoa.
Ukrainan konflikti on paljastanut länsimaiden strategisen dilemman: toisaalta halutaan tukea Ukrainaa, mutta toisaalta sodan pitkittyessä resurssit ja poliittinen tahto alkavat ehtyä. Suomalaisessa keskustelussa korostuu kahtiajako, jossa enemmistö toivoo rauhaa, mutta vastustaa alueiden pakkoluovutuksia. Tämä asettaa Suomen hankalaan asemaan, sillä tuki Ukrainalle ’niin kauan kuin tarpeen’ vaikuttaa yhä enemmän periaatteelliselta kannanotolta ilman selkeää strategista päämäärää.
Ukrainan sodan osalta suomalaisten asenteet heijastavat ristiriitaa. Vaikka 85 prosenttia kansalaisista tukee Ukrainan auttamista ’hyväksyttävän rauhan’ saavuttamiseen asti, määritelmä hyväksyttävästä rauhasta jää epäselväksi. Jos rauha edellyttäisi alueellisia myönnytyksiä, suomalaiset ovat selkeästi tätä vastaan. Toisaalta sodan jatkuminen loputtomiin kuluttaa länsimaiden voimavaroja ja asettaa paineita Suomen omalle turvallisuuspolitiikalle.
Erityisen huolestuttavaa on, että osa suomalaisista on valmis lähettämään joukkoja Ukrainaan rauhanturvaajiksi. Tämä osoittaa idealismia, mutta samalla herättää kysymyksen kansallisen edun ja realistisen riskiarvion huomioimisesta. On epäselvää, miten suomalaisjoukkojen osallistuminen palvelisi kansallisia intressejä konfliktissa, jonka lopputulos on epävarma.
Suomen ulkopolitiikka vaikuttaa ajautuneen strategiseen umpikujaan. Yhdysvaltojen tuki on osoittautunut epävarmaksi, Naton uskottavuus on kyseenalaistettu, ja Ukrainan sota ei tarjoa selkeää ratkaisua. Poliittinen johto toistaa viime vuosina vakiintuneita linjauksia, jotka eivät enää täysin vastaa muuttunutta todellisuutta.
Kansalaisten kasvava skeptisyys osoittaa, että länteen nojaavat ulkopoliittiset narratiivit ovat menettämässä uskottavuuttaan. Tämä kehitys haastaa päättäjät tarkastelemaan uudelleen Suomen asemaa ja etuja globaalissa turvallisuusympäristössä, ennen kuin strateginen tilanne muuttuu entistä haastavammaksi.
geopolarium.com 