Globaalin politiikan kentällä tapahtuvat muutokset heijastavat siirtymää kohti multipolaarista maailmaa, jossa Yhdysvaltojen hegemoninen asema on yhä merkittävä, mutta jakautuu useampien toimijoiden kesken. Tämä kehitys on keskeinen teema venäläistutkija Fjodor Lukjanovin analyysissä, joka tarkastelee Yhdysvaltojen roolia, demografisten tekijöiden vaikutusta ja globaalin vallan jakautumista.
Yhdysvallat pitää yhä hallitsevaa asemaa globaalissa politiikassa, mikä perustuu sen historialliseen etumatkaan poliittisella, sotilaallisella, taloudellisella ja kulttuurisella saralla. Lukjanov toteaa: ”Washington pitää itseään yhä voimakkaimpana toimijana, mutta ei enää ainoana” . Tämä osoittaa Yhdysvaltojen sisäisen paradigman muutoksen, jossa se tunnustaa multipolaarisen maailman realiteetit.
Multipolariteetin käsite nousi kansainväliseen keskusteluun 1990-luvulla vastareaktiona länsimaiseen itsevarmuuteen, ja erityisesti Venäjä ja Kiina ovat ajaneet sitä vaihtoehtona liberaalille maailmanjärjestykselle. Yhdysvaltojen aseman muutos ei tarkoita sen vallan romahtamista, vaan pikemminkin vallan jakautumista uusille toimijoille.
Vain katastrofaalinen tapahtuma, kuten Neuvostoliiton romahdus, voisi Lukjanovin mukaan syrjäyttää Yhdysvallat globaalin vallan huipulta. Tällainen skenaario vaikuttaa epätodennäköiseltä, mutta Yhdysvaltojen on sopeuduttava uuteen todellisuuteen, jossa sen on toimittava kilpailevassa ja moninapaisessa ympäristössä.
Demografia nousee Lukjanovin analyysissä keskeiseksi geopolitiikan tekijäksi. 1990-luvulla länsimaat hallitsivat lähes kaikkia vallan ulottuvuuksia, vaikka niiden osuus globaalista väestöstä oli pieni. Tämä epätasapaino nähtiin tuolloin merkityksettömänä, mutta Lukjanov toteaa oletuksen osoittautuneen virheelliseksi. Nykyisin väestökehitys haastaa kehittyneitä maita erityisesti muuttoliikkeen kautta. Globaalin etelän ja pohjoisen välinen muuttoliike muokkaa yhteiskuntia ja talouksia, mutta samalla se synnyttää poliittisia jännitteitä vastaanottajamaissa.
Muuttoliike ei ole enää pelkästään humanitaarinen tai kansallinen kysymys, vaan siitä on tullut keskeinen elementti globaalissa valtatasapainossa, Lukjanov huomauttaa. Muuttoliikettä lähettävät maat saavat odottamatonta vipuvoimaa suhteessa voimakkaampiin valtioihin, mutta samalla ne ovat riippuvaisia siirtolaisten rahalähetyksistä. Toisaalta tiukka maahanmuuttopolitiikka voi aiheuttaa epävakautta lähtömaissa, mikä heijastuu takaisin länsimaihin. Tämä dynamiikka alleviivaa muuttoliikkeen monisyistä luonnetta globaalissa politiikassa.
Strategisen kolmion muodostuminen Washingtonin, Moskovan ja Pekingin välille on Lukjanovin analyysin ytimessä. Hän kiteyttää: ”Kaksi kolmesta – Venäjä ja Yhdysvallat – ovat syvästi mukana nykyisten globaalien dynamiikkojen muovaamisessa”. Kiina, vaikka onkin taloudellinen jättiläinen, pitää toistaiseksi matalampaa poliittista profiilia, mutta sen rooli on liian merkittävä sivuuttamiseen. Tämä kolmio ei ole staattinen, vaan siihen vaikuttavat myös muut toimijat, kuten Intia ja Länsi-Eurooppa.
Kaikki potentiaaliset suurvallat eivät ole halukkaita ottamaan globaaleja riskejä, Lukjanov havaitsee. Esimerkiksi Intia ja muut globaalin etelän maat toimivat varovaisesti, laskelmoiden omien etujensa mukaan. Tämä varovaisuus erottaa ne Yhdysvalloista ja Venäjästä, jotka ovat valmiita pelaamaan ”suurta peliä” ja ottamaan vastuun globaaleista konflikteista, kuten Ukrainassa ja Palestiinassa.
Länsi-Euroopan asema globaalissa politiikassa on heikentynyt, ja Lukjanov kuvaa Euroopan unionia enemmän toiminnan kohteena kuin tekijänä. EU:n pyrkimys osallistua globaaliin päätöksentekoon törmää rajallisiin sotilaallisiin kykyihin, hauraaseen poliittiseen yhtenäisyyteen ja kaventuneeseen taloudelliseen etumatkaan. Tämä heikkous synnyttää Lukjanovin mukaan ”epävakaan ja lyhytnäköisen ulkopolitiikan”, joka rapauttaa unionin itsenäisyyttä kansainvälisissä suhteissa.
Multipolaarinen maailma ei ole tasapainoisten toimijoiden järjestelmä, vaan dynaaminen ja kehittyvä rakenne, jota muovaavat ambitiot, pidättyväisyys, historialliset perinnöt ja demografiset realiteetit. Yhdysvallat säilyttää keskeisen asemansa, mutta sen on sopeuduttava vallan jakautumiseen. Demografia ja muuttoliike ovat nousseet keskeisiksi geopolitiikan tekijöiksi, kun taas strateginen kolmio Washingtonin, Moskovan ja Pekingin välillä määrittää pitkälti globaaleja dynamiikkoja.
Multipolariteetti on ennen kaikkea prosessi, joka muuttaa vallan käyttöä ja jakautumista jatkuvasti, Lukjanov painottaa. Tämän prosessin seuraava vaihe voi jo vuoden loppuun mennessä tuoda uusia muutoksia globaaliin järjestelmään.
geopolarium.com 