Anatoli Karlin esittelee ’antrooppisen varjon’ käsitteen, joka pohjaa antrooppiseen periaatteeseen. Tämä monitieteinen periaate – joka yhdistää filosofiaa, kosmologiaa ja tieteenfilosofiaa – tarjoaa selityksen sille, miksi havaitsemme maailmankaikkeuden sellaisena, joka mahdollistaa tietoisten olentojen olemassaolon. Loogisesti ajatellen vain tällaisessa maailmankaikkeudessa voi olla sen havaitsijoita.
Periaatteen heikko muoto korostaa havaintomme valikoituvaa luonnetta: emme yksinkertaisesti voisi havaita maailmankaikkeutta, joka ei tue elämää. Vahvempi ja kiistanalaisempi muoto puolestaan viittaa siihen, että universumi saattaa olla jollain tavalla ’suunniteltu’ tukemaan älykästä elämää, herättäen syviä metafyysisiä kysymyksiä ihmisen asemasta kosmoksessa.
Antrooppinen varjo vie tämän ajattelun uudelle tasolle keskittymällä katastrofeihin, jotka poistavat havaitsijat näkyvistä. Tämä näkökulma paljastaa, että havaitsemme vain ne historialliset polut, joilla ihmiskunta on onnistunut selviytymään – emme näe lukemattomia vaihtoehtoisia skenaarioita, joissa sivilisaatio on tuhoutunut. Tässä ’selviytyneiden maailmojen’ käsite nousee keskeiseksi, kuten Karlin itse tiivistää: ”Maailmat, jotka selviytyvät, muistavat ja simuloivat historiansa, mutta kuolleet vaikenevat.”
Nopean tekoälykehityksen eksistentiaaliset ja valtapoliittiset riskit voisivat hävittää ihmiskunnan jäljettömiin historiasta. Karlin spekuloi, että esimerkiksi tekoälyn avulla toteutettu bioterrorismi, kuten vaarallisten patogeenien kehittäminen, voisi synnyttää maailmanlaajuisen reaktion ja johtaa tiukkoihin rajoituksiin tekoälyn käytössä: ”Jos tekoälyllä kehitettäisiin super-ebola, voisi syntyä globaali kulttuurinen tabu tekoälyä vastaan”.
Toisaalta suurvaltasota, kuten Yhdysvaltojen ja Kiinan konflikti Taiwanin hallinnasta, voisi katkaista globaalit toimitusketjut ja vaikuttaa teknologiseen kehitykseen. Taiwan valmistaa noin 90 % maailman kehittyneimmistä puolijohteista, jotka ovat välttämättömiä tekoälysirujen, kuten tekoälymallien koulutuksessa käytettävien GPU:iden, kehitykselle.
Karlin näkee Taiwanin geopoliittisena ’Tšehovin aseena’ sen kriittisen merkityksen vuoksi puolijohdetuotannossa ja viittaa tekoälytutkijan ja sijoittajan Leopold Aschenbrennerin esseeseen Situational Awareness, jossa esitetään skenaario, että Kiinan mahdollinen Taiwanin valtaus ja superinhimillisen tekoälyn läpimurto voisivat ajoittua samanaikaisesti vuoteen 2027, kiristäen globaaleja jännitteitä.
Karlin arvostelee Aschenbrennerin näkemystä Yhdysvaltojen tekoälystrategiasta, joka kytkee ’Amerikka ensin’ -nationalismin sotilaallis-teolliseen hegemoniatavoitteeseen. Hän pitää tätä lähestymistapaa vaarallisena, koska se voi kärjistää konflikteja Kiinan kanssa.
Lisäksi Karlin pitää Aschenbrennerin ehdotusta – jossa Kiinalle tarjottaisiin strategisia myönnytyksiä, kuten Taiwanin aseman hämärtämistä, vastineeksi tekoäly-yhteistyöstä – epärealistisena. Tällainen transaktionaalinen lähestymistapa rikkoisi Yhdysvaltojen pitkäaikaisia sitoumuksia, kuten Taiwan Relations Act -lakia, ja törmäisi suurvaltojen syvään juurtuneeseen kilpailuun teknologisesta ylivallasta kansallisissa turvallisuusstrategioissa.
Taiwanin rooli lännen sillanpääasemana korostaa sen merkitystä, mutta Karlin keskittyy liikaa puolijohteisiin, unohtaen saaren symbolisen arvon Pekingin näkökulmasta. Kiina kehittää aktiivisesti omaa puolijohdeteollisuuttaan, mikä pitkällä aikavälillä saattaa heikentää Taiwanin strategista asemaa tekoälyteknologian kilpailussa.
Silti Karlinin analyysi osoittaa, miten geopoliittiset jännitteet kiihtyvät teknologisen murroksen aikakaudella. Hän pitää Ukrainan sotaa esimerkkinä odottamattomista tapahtumista, jotka romuttavat vakauden harhakuvitelmat, ja kommentoi ivallisesti Venäjän toimintaa: ”Venäjä juuttui kulutussotaan valtiota vastaan, jolla on viidesosa sen väestöstä ja kymmenesosa sen BKT:sta – loistava osoitus Putinin ’lahjasta’ tekoälyn aikakaudelle.”
Karlinin mukaan Venäjä pitää konfliktia yllä talouskannustimilla ja valtion tukemilla joukoilla, välttäen täyttä mobilisaatiota. Hänen sarkastinen kuvauksensa tästä ”sosiaalisesta innovaatiosta” paljastaa järjestelmän, jossa köyhille miehille tarjotaan Squid Game -tyylinen diili: elämä vaihdetaan rahaan ilman valitusoikeutta – vaikkakaan palkkasotilaiden käytössä ei ole mitään historiallisesti uutta.
Vuonna 1988 Moskovassa syntynyt Karlin tuki aluksi Putinin politiikkaa ja Venäjän sotilasoperaatiota, mutta on sittemmin hylännyt kotimaansa asenteet ja julistanut omaksuneensa länsimaisen liberalismin perusarvot. ’Digitaalisena nomadina’, joka korostaa liikkumisen vapautta, hän keskittyy nyt tekoälyn geopoliittisiin vaikutuksiin – erityisesti suurvaltakilpailun dynamiikkaan ja kehittyvän superälyn aiheuttamiin globaaleihin riskeihin.
Väite, että muut vallat voisivat omaksua Venäjän toimintatapoja, yksinkertaistaa geopoliittisia konflikteja ja heijastaa hänen provokatiivista retoriikkaansa syvällisen analyysin sijaan. Tämä näkyy myös äkillisessä asennemuutoksessa. Venäjän näkökulmasta sota on strateginen välttämättömyys, joka kumpuaa turvallisuusintresseistä ennemmin kuin taloudellisista tekijöistä.
Uuden suurvaltasodan riski on kuitenkin todellinen, ja Yhdysvaltain aggressiivinen ote tekoälykilpailussa voi kasvattaa konfliktin todennäköisyyttä Kiinan kanssa. Antrooppisen varjon näkökulmasta konfliktit vaikuttavat epätodennäköisiltä, mutta ovat ehkä väistämättömiä selviytyvien maailmojen historiassa.
Karlin pohtii, onko varovainen odottaminen vaarallisempaa kuin nopea eteneminen: ”Onko kyse miinakentän varovaisesta ylittämisestä vai tykistökeskityksestä, jossa ainoa vaihtoehto on rynnätä eteenpäin?” . Tässä paradoksissa piilee tekoälykehityksen suurin pulma: liian hidas eteneminen saattaa jättää kilpailun jalkoihin, liian nopea taas syöstä meidät tuntemattomaan.
Antrooppinen varjo ja tekoälykehitys asettavat kansainvälisen järjestelmän ennennäkemättömien haasteiden eteen: suurvaltakonfliktit ja bioterrorismi voivat hidastaa teknologista kehitystä ja johtaa yhteiskunnalliseen epävakauteen tai autoritaarisiin järjestelmiin. Vaikka antrooppinen varjo viittaa siihen, että selviytyvät maailmat muistetaan, se ei takaa yksilöiden selviytymistä.
Stoalainen asenne ja varautuminen äärimmäisiin skenaarioihin ovat välttämättömiä. Vaikka Karlin ei näe syytä vainoharhaisuuteen, hänen mukaansa on viisasta siirtyä vakaampiin ympäristöihin konfliktialueiden läheltä. Mutta onko turvallisia paikkoja enää edes olemassa tekoälyn ja geopoliittisten uhkien aikakaudella?
Tämä näkemys muistuttaa Voltairen Candiden tohtori Panglossia, joka rationalisoi kärsimykset osaksi ”parasta mahdollista maailmaa”. Karlin painottaa kuitenkin, että vaikka selviytymisemme voi tuntua optimistiselta viestiltä, pelkkä usko kosmiseen järjestykseen ei riitä – nykypäivän uhkiin, kuten tekoälyyn ja suurvaltakonflikteihin, tarvitaan konkreettisia toimia.
Antrooppisen varjon filosofia paljastaa kylmän totuuden: vain selviytyjien maailma muistetaan. Kun kohtaamme tekoälyn ja geopoliittisten kriisien ajan, valintamme on selkeä – joko toimimme aktiivisesti tuhoa vastaan tai jäämme historian unohdetuiksi uhreiksi.
geopolarium.com 