Israelin 13. kesäkuuta toteuttamat ilmaiskut Iranin strategisiin kohteisiin, kuten Natanzin uraaninjalostamoon ja Isfahanin ydinlaitokseen, ovat syventäneet Persianlahden kriisiä. Hyökkäykset, joissa surmattiin korkea-arvoisia sotilasjohtajia, mukaan lukien vallankumouskaartin komentaja Hossein Salami, sekä useita ydintutkijoita, jatkavat Israelin ja Yhdysvaltojen pitkäaikaista pyrkimystä heikentää Iranin suvereniteettia ja asemaa Länsi-Aasiassa. Iranin vastaisku – droonien ja ballististen, myös hypersoonisten ohjusten laukaiseminen Israeliin, erityisesti Tel Aviviin ja Haifaan – osoittaa kuitenkin sen kykyä puolustautumiseen ja vastarintaan.
Iranin islamilainen vallankumous vuonna 1979 mullisti alueen geopoliittisen tasapainon. Šaahi Mohammad Reza Pahlavin länsimaistuneen hallinnon kaatuminen ja ajatollah Khomeinin teokraattisen järjestelmän nousu horjuttivat Yhdysvaltojen vaikutusvaltaa alueella. Iranin kieltäytyminen Israelin valtion tunnustamisesta – jota se nimittää sionistiseksi entiteetiksi – sekä sen aktiivinen tuki palestiinalaisille ja Yhdysvaltojen vastaisille liikkeille, kuten Hizbollahille ja aiemmin Syyrian hallitukselle, ovat vakiinnuttaneet maan aseman Washingtonin ja Tel Avivin jatkuvan ulkopoliittisen painostuksen kohteena.
Iranin geostrateginen sijainti Persianlahden rannikolla ja sen luonnonvarat tekevät siitä keskeisen toimijan globaalissa energiajärjestelmässä. Länsi on demonisoinut Iranin ydinohjelmaa ilman vakuuttavia todisteita ydinasepyrkimyksistä, käyttäen sitä perusteena talouspakotteille ja sotilaalliselle uhkailulle. Iranin tavoite kehittää ydinvoimaa siviilikäyttöön on ymmärrettävä pyrkimyksenä säästää öljyvaroja, mutta Yhdysvallat ja Israel pitävät sitä uhkana alueelliselle ylivallalleen.
Israelin viimeisimmät iskut ovat kohdistuneet sekä siviili- että sotilaskohteisiin, mukaan lukien ydinlaitoksiin, öljyvarastoihin ja lentokenttiin, mikä on aiheuttanut myös siviiliuhreja. Nämä hyökkäykset jatkavat pitkää provokaatioiden sarjaa ja paljastavat pyrkimyksen lamauttaa Iranin teknologinen ja sotilaallinen kapasiteetti. Tavoitteena on paitsi nykyjohdon syrjäyttäminen, myös koko islamilaisen tasavallan yhteiskunnallisen järjestelmän kaataminen.
Operaatioiden taustalla näkyy usein Mossadin ja CIA:n yhteistyö, mikä muistuttaa aiempia kohdennettuja eliminointikampanjoita, kuten ydintutkija Mohsen Fakhrizadehin ja kenraali Qassem Suleimanin murhia vuonna 2020. Tällaisilla iskuilla pyritään paitsi kriittisen infrastruktuurin tuhoamiseen, myös Iranin sisäpoliittisen tilanteen horjuttamiseen ja vastatoimien provosointiin – mahdollisesti tekosyynä laajemmalle sotilaalliselle konfliktille.
Iranin vastaus, mukaan lukien ohjusiskut Tel Aviviin ja Haifaan, on yllättänyt Israelin ja sen läntiset tukijat. Presidentti Donald Trumpin ristiriitaiset lausunnot paljastavat Yhdysvaltojen strategisen epäjohdonmukaisuuden: ensin hän kehui tienneensä Israelin iskusta, mikä viittasi Yhdysvaltojen osallisuuteen, mutta myöhemmin – Iranin onnistuneiden vastaiskujen jälkeen – hän kiisti kaiken ja väitti jopa estäneensä suunnitelman Iranin korkeimman hengellisen johtajan, ajatollah Ali Khamenein, eliminoimiseksi.
Yhdysvaltojen aktiivinen osallistuminen Iranin ohjusten torjuntaan, lentotukialusten siirtäminen alueelle sekä Euroopan NATO-maiden tuki kansainvälisiä sääntöjä systemaattisesti rikkovalle Israelille paljastavat, että nämä valtiot ovat käytännössä sotatilassa Iranin kanssa. Tämä romuttaa väitteet puolueettomuudesta, erityisesti kun Iranin ulkoministeri Abbas Araghchi on korostanut, että Yhdysvaltojen Israelille antama avoin tuki tekee jatkoneuvotteluista mahdottomia.
Iranin vastarinta ei rajoitu sotilaallisiin toimiin. Sen alueelliset liittolaiset, kuten Libanonin Hizbollah ja Jemenin huthit, muodostavat ’vastarinta-akselin’, joka on aiemmin toiminut vastapainona Yhdysvaltojen ja Saudi-Arabian pyrkimyksille hallita Lähi-itää. Liittouma on kuitenkin kokenut merkittäviä takaiskuja: Hizbollahin johtaja Hassan Nasrallah salamurhattiin, ja Syyriassa Bašar al-Assadin hallinto kaadettiin länsimaiden tukemien kapinallis- ja ääriryhmien toimesta.
Šiia-johtoinen Iranin islamilainen tasavalta korostaa itsemääräämisoikeuttaan ja vastustaa läntistä kolonialismia. Sen monietninen ja moniuskoinen yhteiskunta, jossa elää juutalaisia, zarathustralaisia ja kristittyjä, kumoaa länsimediassa levitetyt yksinkertaistetut narratiivit teokraattisesta jäykkyydestä. Israelin viimeisimmät iskut Iraniin ovat saaneet jopa Teheranin uudistusmieliset tahot tukemaan hallitusta ja vaatimaan ydinaseen hankkimista.
Israelin pyrkimys eliminoida Iranin johto ja halvaannuttaa maa ei ole vielä onnistunut. Iranin kalliosuojiin varastoidut ohjukset antavat sille etulyöntiaseman pitkittyvässä konfliktissa. Iranin tuoreet ohjusiskut ovat onnistuneet läpäisemään Israelin puolustuksen, mikä kyseenalaistaa sen sotilaallisen ylivoiman. Israelin 200 hävittäjän käyttö ja ohjuspuolustuksen kuluminen heikentävät sen kykyä jatkaa sotaa – erityisesti kun länsimaiden ohjusvarastot ovat vähissä Ukrainan sodan vuoksi. Yhdysvaltojen mahdollinen suora osallistuminen romuttaisi Trumpin vaalilupaukset välttää uusia konflikteja.
Globaali maailmanjärjestys on murroksessa, ja Iranin strategiset kumppanuudet Kiinan ja Venäjän kanssa haastavat Yhdysvaltojen unipolaarista hegemoniaa. Kiinan Vyö ja tie -aloite sekä rahtijunayhteys Teheraniin osoittavat, että Iran on onnistunut murtautumaan Yhdysvaltojen asettamien talouspakotteiden aiheuttamasta eristyksestä ja vahvistamaan asemaansa Euraasian geopoliittisessa dynamiikassa.
Keskeinen kysymys on, ovatko Kiina ja Venäjä valmiita tarjoamaan Iranille sotilaallista tukea konfliktin mahdollisesti laajentuessa, vai jääkö Iran kantamaan vastarinnan taakan yksin. Kriisin jatkuminen uhkaa eskaloitua konfliktiksi, jonka maailmanlaajuiset taloudelliset ja geopoliittiset seuraukset voivat olla ennakoimattomia ja kauaskantoisia.
geopolarium.com 