Rio de Janeirossa äskettäin järjestetty 17. BRICS-huippukokous on herättänyt jälleen keskustelua ryhmän kasvavasta vaikutusvallasta. Tapahtuma jatkoi Goldman Sachsin ekonomisti Jim O’Neillin vuonna 2001 aloittamaa tarinaa, kun hän raportissaan Building Better Global Economic BRICs loi BRIC-termin korostaen Brasilian, Venäjän, Intian ja Kiinan nousua globaaleiksi talousmahdeiksi.
Ryhmän historia sai konkreettisen muodon vuonna 2009 maiden ensimmäisessä huippukokouksessa, ja vuonna 2011 Etelä-Afrikan mukaantulo muutti yhteenliittymän lyhenteen BRICS:iksi. Ironisesti länsimaisen rahoitusjätin luoma käsite on nykyisin symboli länsikeskeistä maailmanjärjestystä haastavalle yhteistyölle.
Lähempi tarkastelu kuitenkin osoittaa, että kyse ei ole vallankumouksellisesta vaihtoehdosta vaan globaalin järjestelmän uudelleenmäärittelystä. BRICS-maat muodostavat 56 % maailman väestöstä ja 30 % bruttokansantuotteesta. Länsimaat ja kansainväliset instituutiot joutuvat sopeutumaan kehittyvien talouksien nousuun, mutta muutos tapahtuu edelleen vallitsevan järjestelmän puitteissa.
BRICS:n retoriikka kansallisesta suvereeniudesta ja moninapaisesta maailmanjärjestyksestä on täynnä paradokseja. Vaikka järjestö esittäytyy ’globaalin etelän’ äänenä, sen jäsenvaltiot – mukaan lukien vuonna 2024 liitetyt Egypti, Etiopia, Iran, Arabiemiraatit ja Saudi-Arabia – osallistuvat aktiivisesti samoihin kansainvälisiin instituutioihin kuin länsimaatkin. Venäjän presidentti Vladimir Putin viittaa myös mielellään YK:n periaatteisiin, joita hän kannattaa.
Kansainvälisen politiikan dynamiikka perustuu valtioiden kansallisten intressien ajamiseen; valtioiden välillä ei ole pysyviä ystävyyksiä, vain pysyviä etuja. BRICS-maiden yhteistyö heijastaa tätä periaatetta: Brasilian, Intian ja Etelä-Afrikan intressit poikkeavat usein Kiinan ja Venäjän tavoitteista, ja laajentuminen on lisännyt sisäisiä jännitteitä, kuten Egyptin ja Etiopian kiista Niilin vesivarojen käytöstä osoittaa.
Käytännössä kansallisvaltiot ovat kuitenkin menettäneet osan suvereeniudestaan globaaleille rahoitusmarkkinoille ja monikansallisille yrityksille. BRICS-maatkin ovat yhä sidoksissa samaan finanssijärjestelmään, jota hallitsevat Wall Streetin ja Lontoon Cityn instituutiot sekä kansainväliset rahoitusjärjestöt kuten Kansainvälinen järjestelypankki (BIS). Tämä riippuvuus on kuitenkin herättänyt pyrkimyksiä luoda vaihtoehtoisia rakenteita.
Kiinan vuonna 2016 perustama Aasian infrastruktuuri-investointipankki (AIIB) edustaa yritystä murtaa Yhdysvaltain johtaman Maailmanpankin ja Japanin hallitseman Aasian kehityspankin (ADB) valta-asemaa. AIIB on kasvanut nopeasti ja sitä tukee 106 jäsenmaata, mukaan lukien monet länsimaat kuten Britannia ja Saksa. Pankin tavoitteena on rahoittaa infrastruktuuri- ja kehityshankkeita erityisesti Aasiassa.
Tämä kehitys osoittaa, että vaikka BRICS-maat ovat edelleen osa perinteistä globaalia rahoitusjärjestelmää, ne pyrkivät aktiivisesti muokkaamaan sen rakenteita. AIIB:n menestys on kuitenkin jäänyt osittain Kiinan talousvaikeuksien ja geopoliittisten jännitteiden varjoon, mikä viittaa siihen, että länsimaisen finanssijärjestelmän korvaaminen on monimutkainen ja pitkäkestoinen prosessi.
BRICS:n laajentuminen on herättänyt Yhdysvalloissa huolta länsikeskeisen maailmanjärjestyksen horjumisesta. Nämä pelot ovat kuitenkin suurelta osin vielä aiheettomia. BRICS-maat osallistuvat YK:n, Kansainvälisen valuuttarahaston ja Maailmanpankin toimintaan, ja niiden taloudellinen menestys on sidoksissa länsimaisten rahoitusmarkkinoiden luomaan talousjärjestelmään. Jäsenmaiden keskinäiset ristiriidat, kuten Kiinan ja Intian aluekiistat ja kilpailu vaikutusvallasta, heikentävät ryhmän yhtenäisyyttä.
Rio de Janeiron kokouksen julistus korosti monenkeskisyyttä ja kansainvälistä oikeutta. Sen 126 sitoumusta eivät kuitenkaan poikkea merkittävästi länsimaisten järjestöjen linjauksista. Ilmastonmuutoksen torjunnassa BRICS-maat sitoutuivat Pariisin ilmastosopimukseen ja Agenda 2030:n tavoitteisiin, painottaen kestävää liikennettä ja hiilimarkkinoita. Brasilian presidentti Lula da Silva kritisoi rikkaiden maiden, kuten Yhdysvaltojen ja Euroopan maiden, ilmastotoimia, vaikka Kiina ja Intia jatkavat hiilipäästöjen kasvattamista.
Terveydenhuollossa BRICS-maat tunnustavat Maailman terveysjärjestö WHO:n keskeisen roolin globaalien terveyskysymysten koordinoijana ja tukevat rokotteiden oikeudenmukaista saatavuutta sekä pandemiasopimuksen kehittämistä kansallista suvereniteettia kunnioittaen.
Teknologinen kehitys etenee BRICS-maissa ja länsimaissa samankaltaisesti digitaalisten identiteettien, valuuttojen ja hiilijalanjälkien seurantajärjestelmien osalta. Intian Aadhaar, biometrinen tunnistusjärjestelmä, tehostaa hallintoa mutta herättää huolta tietosuojasta. Kiinan e-CNY, digitaalinen valuutta, edistää taloudellista itsenäisyyttä samalla tiukentaen transaktioiden seurantaa. Länsimaissa vastaavat teknologiat syventävät valvontayhteiskuntaa, ja hiilijalanjälkien seuranta palvelee ilmastotavoitteita mutta myös taloudellista kilpailua.
Loppujen lopuksi BRICS:n rooli kansainvälisessä politiikassa rajoittuu järjestelmän mukauttamiseen uusiin geopoliittisiin realiteetteihin. Se toimii keinotekoisena vastapainona länsimaiselle vaikutusvallalle, ei todellisena vaihtoehtona nykyiselle kansainväliselle järjestykselle. BRICS:n toiminta noudattaa edelleen globalisaation peruslogiikkaa – oli maailmantalouden keskeisin toimija sitten Yhdysvallat, Kiina tai mikä tahansa muu valtio.
geopolarium.com 