Kompleksisuustieteilijä Peter Turchinin kliodynamiikka ja tieteiskirjailija Isaac Asimovin psykohistoria Säätiö-trilogiassa tarjoavat mielenkiintoisia linssejä, joiden kautta voidaan tarkastella yhteiskunnallisten muutosten syklisyyttä ja vallan dynamiikkaa. Vaikka Turchin perustaa työnsä empiiriseen dataan ja tilastollisiin malleihin, ja Asimovin psykohistoria on fiktiivinen konstruktio, molemmat lähestyvät historiaa systeemisinä prosesseina, joissa suuret mullistukset noudattavat toistuvia kaavoja.
Kliodynamiikka on kvantitatiivinen historiantutkimuksen haara, joka mallintaa historiallisia syklejä – kuten vallankumouksia ja valtioiden romahduksia – analysoimalla pitkän aikavälin aineistoja väestönkasvusta, taloudellisesta eriarvoisuudesta ja poliittisista konflikteista.
Venäläis-amerikkalainen Peter Turchin kehitti tämän lähestymistavan yhdistämällä matemaattisia malleja historialliseen dataan, kuten verotietoihin ja väestötilastoihin. Hänen tutkimuksensa osoittavat, että yhteiskunnat käyvät läpi syklisiä vaiheita, joissa vaurauden ja epävakauden kaudet vuorottelevat. Esimerkiksi Rooman valtakunnan romahdus noudatti samankaltaisia prosesseja kuin modernit kriisit.
Turchinin mukaan epävakaus kiihtyy, kun eliittien määrä kasvaa suhteettomasti ja samalla tavallisten kansalaisten elinolosuhteet heikkenevät. Hän kutsuu ilmiötä ’eliittien ylituotannoksi’. Tämä johtaa kilpailuun resursseista ja lopulta systeemiseen kriisiin, joka muuttaa tai romahduttaa yhteiskunnallisen järjestelmän. Turchinin mukaan Yhdysvallat on kokenut epävakauden jaksoja noin 50 vuoden välein, ja hänen mallinsa ennustavat, että maa on nyt uuden kriisivaiheen kynnyksellä, mikä näkyy poliittisessa polarisaatiossa ja tuloerojen kasvussa.
Isaac Asimovin fiktiivinen psykohistoria yhdistää historian, sosiologian ja tilastotieteen ennustaakseen imperiumien nousun ja tuhon. Psykohistorian premissi on, että yksittäisten ihmisten toiminta on arvaamatonta, mutta massojen käyttäytyminen noudattaa tilastollisia lainalaisuuksia. Asimovin hahmo Hari Seldon käyttää psykohistoriaa ennustaakseen Galaktisen Imperiumin romahduksen ja perustaa Säätiön lyhentämään tulevaa pimeää aikaa 30 000 vuodesta tuhanteen. Psykohistoria olettaa lähes täydellisen ennustuskyvyn, mutta sen heikkous paljastuu odottamattomien tekijöiden, kuten Muulin, häiritessä mallia.
Molemmat teoriat nojaavat deterministiseen näkemykseen historiasta. Kliodynamiikka etsii toistuvia kaavoja todellisesta datasta, kun taas psykohistoria toimii idealisoidussa fiktiossa. Kumpikin korostaa eliittien roolia: Turchin analysoi, kuinka eliittien keskinäinen kilpailu ja resurssien keskittyminen aiheuttavat epävakautta, kun taas Asimovin Säätiön johtajat manipuloivat tapahtumia kulissien takana. Turchinin tutkimukset osoittavat, että tuloerot Yhdysvalloissa ovat kasvaneet jyrkästi sitten 1980-luvun, ja tuloeroja kuvaava Gini-kerroin on noussut tasolle, joka edelsi aiempia kriisejä, kuten sisällissotaa 1860-luvulla.
Nykypäivän geopolitiikkaan sovellettuna kliodynamiikka viittaa siihen, että länsimaat, erityisesti Yhdysvallat, ovat syvässä kriisivaiheessa. Poliittinen vastakkainasettelu on huipussaan: demokraattien ja republikaanien väliset ideologiset erot ovat kasvaneet merkittävästi viime vuosikymmeninä, saavuttaen ennennäkemättömän tason. Institutionaalinen luottamus on romahtanut – nykyisin vain noin viidesosa amerikkalaisista luottaa liittovaltion hallitukseen. Tämä heijastaa Turchinin kuvaamaa epävakauden sykliä, jossa kansan tyytymättömyys ja eliittien konfliktit ruokkivat kaaosta.
Asimovin kirjojen psykohistorian hengessä voidaan spekuloida, voisiko jokin moderni instituutio, kuten Bilderberg-ryhmä, Maailman talousfoorumi tai Kansainvälinen järjestelypankki, toimia Säätiön kaltaisena ohjaajana. Asimovin Toisessa Säätiössä salainen ryhmittymä yrittää manipuloida historiaa, mutta kohtaa rajansa muuttujien monimutkaisuuden vuoksi. Nykymaailmassa finanssipiirit ja ylikansalliset järjestöt synnyttävät usein voimakasta kritiikkiä, koska niiden päätökset koetaan eliittivetoisiksi ja kansan tahdon sivuuttaviksi. Epäluottamus eliittejä kohtaan on Turchinin kliodynamiikan mukaan keskeinen tekijä, joka voi edistää yhteiskunnallisten kriisien syntyä.
Donald Trump herättää kiinnostusta verrattuna Asimovin Muuli-hahmoon. Säätiö-sarjan Muuli on mutantti, joka rikkoo psykohistorian ennusteet poikkeuksellisella psyykkisellä vaikutusvallallaan. Trumpin nousu vuonna 2016 oli monille yllätys, ja hänen polarisoiva tyylinsä on muovannut Yhdysvaltojen poliittista maisemaa. Hänen ’Amerikka ensin’-retoriikkansa vetosi erityisesti ’ruostevyöhykkeen’ tyytymättömään työväenluokkaan, joka on kärsinyt teollisuustyöpaikkojen menetyksistä, kuten 2000-luvun tuotantotilastot osoittavat. Onko Trump siis tosielämän Muuli?
Muuli oli ainutlaatuinen psykologinen voima, mutta Trumpin nousu voidaan nähdä odotettavana reaktiona kliodynamiikan kuvaamiin jännitteisiin. Turchin korostaa, että populistijohtajat nousevat kriisivaiheissa, kun luottamus eliitteihin murenee. Trumpin vaikutus, esimerkiksi vuoden 2021 Capitol-kukkulan tapahtumissa, osoittaa, miten karismaattiset johtajat voivat mobilisoida massoja. Toisaalta hänen ulkopolitiikkansa on jatkanut Yhdysvaltojen perinteisellä linjalla, mikä viittaa siihen, että hänkään ei kykene tai halua murtaa syvempiä rakenteellisia kaavoja.
Voiko nykymaailmassa kehittää psykohistorian kaltaista ennustustyökalua? Big data, tekoäly ja kehittyneet profilointimenetelmät tarjoavat uusia mahdollisuuksia massakäyttäytymisen mallintamiseen ja ennustamiseen. Todellinen maailma on kuitenkin monimutkaisempi kuin Asimovin universumi, jossa psykohistoria toimii yksinkertaistetuilla olettamuksilla. Turchinin kliodynamiikka on lupaava, mutta kohtaa rajoituksia: globaalit ilmiöt tuovat uusia muuttujia, joita historialliset syklit eivät täysin selitä, eikä historia toista itseään identtisesti.
Kliodynamiikka ja psykohistoria tarjoavat erilaisia mutta täydentäviä tapoja tulkita historiallisia syklejä – toinen empiirisenä tieteenä, toinen fiktiivisenä mallina. Ne muistuttavat, että vaikka Trumpin kaltaiset kriisiajan hahmot saattavat kiihdyttää muutosta, syvätasolla kyse on monen tekijän yhteisvaikutuksesta: taloudellinen eriarvoisuus, polarisaatio ja instituutioiden rapautuminen ohjaavat yhteiskuntia kohti murtumispisteitään. Psykohistorian teoreettisessa viitekehyksessä tällaiset kriisit saattavat olla jopa järjestelmän ennalta suunniteltuja nollauksia, kun vallitseva tasapaino on muuttunut kestämättömäksi.
geopolarium.com 