Venäläisessä talous- ja oikeusalan aikakauslehdessä Law-Journal.ru ilmestyi vuonna 2012 poikkeuksellinen artikkeli Капитализация будущего (’Tulevaisuuden pääomittaminen’). Sen kirjoittajina olivat Kremlin nuoremman polven sisäpiiriläiset: hallintopäällikkö Anton Vaino, energia- ja talousneuvonantaja Anton Kobjakov sekä teknologia-asiantuntija Viktor Sarajev.
Artikkelin poikkitieteellinen lähestymistapa juontaa juurensa Neuvostoliiton aikaiseen traditioon, jossa filosofia, politiikka ja teknologia kietoutuvat omaleimaiseen kokonaisuuteen. Tämä erottaa sen länsimaisesta diskurssista – artikkelin ydinkäsitteet heijastavat Kremlin sisäpiirille tyypillistä strategista ajattelua, jossa teoreettiset konstruktiot ja käytännön politiikka limittyvät.
Kirjoittajien erilaiset taustat paljastavat artikkelin monipuolisuuden: Vainon hallinnollinen asema ja diplomaattinen koulutus antavat poliittisen näkökulman, Sarajevin teknologinen osaaminen antaa käytännön suunnan, ja Kobjakovin energiateollisuuden yhteydet sitovat teoriat Venäjän resurssipohjaiseen talouspolitiikkaan. Kolmikko edustaa tyypillistä venäläistä hallintoeliittiä – korkeakoulutettuja teknokraatteja, joiden asiantuntemus muovaa pitkän aikavälin strategioita julkisen keskustelun ulkopuolella.
Anton Vainon nousu Putinin hallintopäälliköksi vuonna 2016 herätti kysymyksiä hänen diplomaattisesta taustastaan, erityisesti Tokion suurlähetystössä saadusta kokemuksesta, sekä akateemisesta profiilistaan. Vaino on koulutettu arvostetussa Moskovan valtiollisessa kansainvälisten suhteiden instituutissa, joka tuottaa diplomaatteja ja hallinnon johtavia virkamiehiä. Tämä asettaa hänet tyypilliseen asemaan maan hallitsevan eliitin keskuudessa.
Nousujohteisen Kremlin-uran vastapainoksi hän on kollegojensa kanssa kirjoittanut obskuurin pääomitusteorian tiheällä akateemisella tyylillä, jota monet venäläiset kommentaattorit ovat kuvanneet vaikeaselkoiseksi. Artikkelin visio on herättänyt hämmennystä ja kysymyksiä sen käytännön merkityksestä.
Kirjoittajien mukaan taloudesta ja yhteiskunnasta yleensä on tullut liian monimutkaisia hallittavaksi perinteisin keinoin. Hallitusten on etsittävä uusia tapoja säännellä ja kontrolloida niitä: ”Globaali epävarmuus edellyttää uusia lähestymistapoja talouden hallintaan, jossa tulevaisuuden pääomittaminen on keskeisellä sijalla”, he esittävät.
Artikkelissa esitetään visio, joka haastaa perinteiset talousmallit painottaen ”tulevaisuuden potentiaalin hyödyntämistä dynaamisena voimavarana”. Uutta on myös aika-avaruus-suhteiden kuvaamiseen ehdotettu ’protokolla’-käsite, mahdollisesti innoituksena Vainon varhaisesta roolista Putinin hallinnon protokollapalveluissa vuosina 2002-2007.
Tätä tukee artikkelin monimutkainen taulukko, ’Aika-avaruus-suhteen muotoilun malli-protokolla’, joka muistuttaa sokkeloa umpikujineen ja kiertoteineen ’maailman käsityksestä’ ’ajatuksiin ja odotuksiin’ sekä ’tulevaisuuteen’ – jossa ’tieto’ ja ’epävarmuus’ näyttävät valinnaisilta.
Artikkelissa kuvataan uutta laitetta nimeltä nooskooppi (ven. нооскоп, kreik. noos ’mieli’ ja skopein ’tarkkailla’), mikä ”kykenee rekisteröimään ja analysoimaan ihmiskunnan kollektiivista tieto- ja toimintakenttää”. Konsepti juontaa juurensa neuvostoliittolaisen geologin Vladimir Vernadskin noosfääri-teoriaan – hänen käsitteeseensä älyllisestä biosfäärin kehitysvaiheesta – mutta laajentaa sitä teknologiseen ja taloudelliseen viitekehykseen.
Tätä keinotekoista tietoisuuden aluetta kuvaillessaan kirjoittajat jatkavat korkealentoisesti: ”Noosfääri, älyn alue, muodostuu uuden talousparadigman perustaksi. Kuten elämässä, myös markkinoilla on elossapitojärjestelmänsä ja oma markkinakoodinsa, joka lukee taloustietoja ja ohjaa innovatiivista toimintaa.”
Nooskooppia kuvataan ”moniulotteisten skannereiden verkostoksi, joka seuraa reaaliajassa taloudellisia transaktioita, kulttuurisia trendejä ja teknologisia innovaatioita”. Sen väitetään mahdollistavan ”näkymättömän pääoman” – realisoitumattomien arvojen ja mahdollisuuksien – tunnistamisen sekä niiden hyödyntämisen taloudellisessa pääomittamisessa.
Viktor Sarajev, artikkelin toinen kirjoittaja, kuvailee nooskooppia välineeksi, joka ”kartoittaa taloudellisen toiminnan kokonaisuutta – sosiaalisia suhteita, resurssien liikkeitä ja rahoitusvirtoja”. Hän pitää sitä mullistavana, teleskooppiin tai mikroskooppiin verrattavissa olevana innovaationa, mutta jää epäselväksi, onko kyseessä toimiva laite, kehitysvaiheessa oleva teknologia vai pelkkä teoreettinen ajatuskoe. Tämä epämääräisyys on vahvistanut epäilyjä konseptin käytännön toteutettavuudesta.
Tekijät väittävät, että ”finanssimarkkinoiden volatiliteetti voidaan tulkita nooskoopin datan avulla ennakoivana signaalina, joka ohjaa sijoittajia ja poliittisia päättäjiä”, laajentaen pääoman käsitettä moniulotteisiksi aika- ja avaruusulottuvuuksiksi, joissa ”menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden vuorovaikutukset luovat uusia arvonlähteitä”.
Järjestelmän tekninen toteutus perustuu hajautettuun sensoriverkostoon, joka kerää tietoa useista lähteistä: verkkokaupankäynnistä, satelliittihavainnoinnista ja älykkäistä anturiverkostoista. ”Kerättyä dataa käsitellään kehittyneillä algoritmeilla, jotka paljastavat piileviä yhteyksiä ja kehityssuuntia”, kirjoittajat selventävät. Esimerkkinä he mainitsevat kaupunkien väestönliikkeiden ja talousindikaattoreiden välisen korrelaation analysoinnin, jonka avulla voidaan tunnistaa uusia investointimahdollisuuksia.
Artikkeli on saanut osakseen kritiikkiä esimerkkinä venäläisestä poikkitieteellisestä eksentrisyydestä, joka yhdistää epätavallisella tavalla tieteen ja spekulaation. Vaikka kirjoittajat lupaavat paradigman muutosta yhdistämällä fysiikan, sosiologian ja taloustieteen – ja viittaavat nooskoopin patenttihakemuksiin – akateeminen yhteisö pitää esitystä pseudotieteellisenä.
Moskovan kauppakorkeakoulun professori Kirill Martynov on kutsunut ideoita ”hölynpölyksi”, ja Putin-kriitikko Masha Gessen on kuvannut Vainon kirjoituksia ”oudoiksi ja pelottaviksi”. Lisäksi professori Simon Kordonsky pitää artikkelia ”myyttisenä hypoteesina” ilman tieteellistä perustaa, ja professori Vitaly Kourennoy näkee siinä ”utopistisen hallintajärjestelmän vision, jolla ei ole mitään tekemistä tieteen kanssa”.
Kritiikki korostaa, että nooskooppi hämärtää todellisuuden ja fiktion rajoja, muistuttaen Kremlin aiempia tiedonhallintastrategioita. Tällainen lähestymistapa muodostaa selkeän jatkumon Kremlin vaikuttajien, kuten Vladislav Surkovin, kanssa. Sittemmin virastaan vapautettu Surkov, jota on kutsuttu ”nukkemestariksi, joka yksityisti poliittisen järjestelmän”, kehitti ’suvereenin demokratian’ teorian, joka on mahdollistanut Putinin kiistattoman vallan.
Samoin Dmitry Kiselyov, valtiollisen Russia Today -median johtaja, on tunnettu propagandistisesta tiedonhallinnasta, jossa ”neutraalin journalismin aika” on julistettu päättyneeksi. Vainon nooskooppi-idea näyttäytyy osana tätä perinnettä, jossa tiedon ja todellisuuden rajat hämärtyvät strategisen vaikuttamisen nimissä.
Geopoliittisessa mielessä artikkeli kietoutuu nykyhetken jännitteisiin ja Venäjän strategisiin intresseihin. Sosiaalisessa mediassa leviävät huhut Kremlin kovan linjan edustajien noususta ja monirintamaisesta konfliktivalmistelusta (esim. Azerbaidžan, Romania, Suomen osuus arktisesta alueesta, Itämeri) vihjaavat, että Vainon ja hänen liittolaistensa poliittis-futurologiset visiot tukevat Venäjän pyrkimyksiä hallita globaaleja kehityskulkuja.
Nooskoopin idea älykkäänä valvontatekniikkana vahvistaa Kremlin narratiivia teknologisesta etulyöntiasemasta NATO-länttä vastaan. Skolkovo-innovaatiokeskuksen kehitystyö älykkäistä sensoriverkostoista vuodesta 2014 tukee tätä näkemystä, vaikka spesifejä, konkreettisia tuloksia ei olekaan julkistettu.
Kirjoittajien mukaan ”armeija ja tiedustelu testaavat innovaatioita”, ja eliitti, jota kirjoituksessa myös ”superluokaksi” kutsutaan, koordinoi toimintaa strategisten skenaarioiden avulla löytääkseen optimaalisia ratkaisuja ja skaalatakseen ne talouteen ja yhteiskuntaan.
Tämä juontaa juurensa Vainon teokseen Образ победы (’Voiton kuva’, 2012), jossa Neuvostoliitossa kehitetty itsesuojeluun ja psykofyysiseen hallintaan keskittyvä kamppailulaji sambo toimii metaforana informaatiovallan strategialle: mielen ja kehon kontrolli ennen avointa konfliktia. Nämä periaatteet näkyvät nooskooppi-visiossa, jossa digitaalinen tiedonvalta on moderni ilmentymä samalle ’ensisijaisuuden’ doktriinille.
”Tulevaisuuden pääomittamisen strategia voi mullistaa globaalit talousjärjestelmät tarjoamalla työkalun, joka ei ainoastaan reagoi muutoksiin vaan myös aktiivisesti luo niitä”, todetaan kunnianhimoisessa johtopäätöksessä. Kuitenkin konkreettisten todisteiden puuttuessa nooskoopin olemassaolosta, koko käsite jää epäselväksi. Geopoliittisesti se kuitenkin toimii Venäjän ideologisena vastineena länsimaille.”
Artikkelissa paljastuu Kremlin keskeinen ajatusmaailma – teknologisen kehityksen ja geopoliittisten tavoitteiden systemaattinen yhdistäminen. Vaikka argumentit ovat hataralla pohjalla ja herättäneet akateemisissa piireissä epäilyksiä, ne paljastavat Venäjän johtavan kaartin erityisen lähestymistavan. NATO-Venäjä-jännitteiden kiristyessä tällaiset keinot voivat toimia hybridivaikuttamisen työkaluina, jolloin tiedon hallinnasta tulee ratkaiseva tekijä.
Tieteellisestä näkökulmasta nooskooppi vaikuttaa enemmän teoreettiselta mallilta kuin käytännössä toteutettavalta järjestelmältä. Sensoriverkostojen toimintaa ei kuvata riittävän tarkasti, ja niin kutsuttu ’protokolla’-konsepti sekä monimutkainen mallintaminen vaikuttavat enemmän filosofisilta ajatuskokeiluilta kuin tieteellisesti perustelluilta ratkaisuilta. Käsite ei kestä kriittistä tieteellistä arviointia.
Geopoliittinen tulkinta on osuvampi, mutta sekin saattaa yliarvioida Vainon ja kollegojensa ideoiden käytännön vaikutuksia. Teorioiden konkreettista toimivuutta ei ole käytännössä vahvistettu, ja akateemista tyyliä jäljittelevät julkaisut palvelevat usein ennemmin oman aseman vahvistamista kuin tieteellistä edistystä. Artikkeli saattaa olla jopa tarkoituksellista disinformaatiota, mikä herättää aiheellisia epäilyksiä sen vilpittömyydestä.
Artikkelin julkaisuvuosi 2012 oli merkittävä murroskausi Venäjällä. Vladimir Putin palasi tuolloin presidentiksi, ja kansainvälisten suhteiden monimutkaistuessa syntyi uudenlaisia teoreettisia lähestymistapoja kansalliseen vaikuttamiskykyyn. Nooskooppi-visio, jota ihmeteltiin lännessä saakka, oli osa tätä laajempaa siirtymää kohti modernia informaatiovaikuttamista, jossa tieteen ja politiikan rajat ylittävät innovaatiot saivat uuden strategisen merkityksen.
Tässä valossa artikkelissa esitetty konsepti ei ollut pelkkää akateemista utopiaa, vaan osa Venäjän kehittämää moniulotteista vaikuttamismallia. Se yhdisti teoreettisia elementtejä, informaatioteknologian kehitystä ja geopoliittista ajattelua – paljastaen kaksi tasoa: pinnalla tieteellisenä innovaationa esitetyn psykologisen pelotteen länsimaista strategista ajattelua varten, syvemmällä varhaisen ennakoidun informaatiosodankäynnin uuden aikakauden.
geopolarium.com 