Digitaalisen identiteetin historiallinen kehitys voidaan jäljittää vuoteen 1961, jolloin Massachusetts Institute of Technologyn tutkija Fernando Corbató kehitti käyttäjätunnus- ja salasanajärjestelmän, mikä loi perustan modernille digitaaliselle tunnistautumiselle.
Tämä teknologinen perusta on sittemmin kehittynyt useiden erillisten vaiheiden kautta: 1970-luvulla julkisen avaimen infrastruktuuri kehitettiin sotilaskäyttöä varten, 1980-luvulla biometrinen tunnistus alkoi digitalisoitua, ja 1990-luvulla tulivat käyttäjäprofiileihin perustuvat identiteetit.
Kehityssuuntien tarkastelu paljastaa huolestuttavia ilmiöitä. Vaikka hajautetut tunnistusjärjestelmät ja lohkoketjupohjainen itsehallittava identiteetti (Self-sovereign identity, SSI) esitetäänkin vastauksena keskitetyn valvonnan haasteisiin, kansainvälinen vertailu tuo esiin niihin sisäänrakennettuja valvontamahdollisuuksia ja uudenlaisia teknologisia haavoittuvuuksia.
Intian Aadhaar-järjestelmä, maailman laajin biometrinen tietokanta, ilmentää vahvasti institutionaalista kontrollia. Sen toistuvat tietoturvaongelmat – kuten vuoden 2018 tietovuoto, joka paljasti yli miljardin ihmisen tietueen – sekä pakollisen käytön aiheuttamat palveluiden saatavuuden rajoitukset asettavat kansalaisten perusoikeudet vaakalaudalle.
Kiinassa digitaalisen identiteetin ja sosiaalisen luottoluokitusjärjestelmän yhdistelmä muodostaa kansalaisten käyttäytymistä säätelevän ja yhteiskunnallista koheesiota ylläpitävän koneiston. Järjestelmän seuraamuksiin kuuluu mustalle listalle joutuminen, mikä voi estää matkustamisen junilla, lasten pääsyn yksityisiin kouluihin tai asuntolainan saamisen. Kasvojentunnistusteknologia laajentaa tätä valvontaa julkisille paikoille, mahdollistaen kansalaisten reaaliaikaisen monitoroinnin.
Venäjällä valtion digitaalisten palvelujen alusta Gosuslugi on muuttunut Ukrainan konfliktin aikana varteenotettavaksi valvontatyökaluksi. Järjestelmän poliittista hyödyntämistä on institutionalisoitu: esimerkiksi ’vääriä’ mielipiteitä ilmaisseille kansalaisille on kohdennettu asevelvollisuusilmoituksia tai heidän passihakemuksiaan on rajoitettu.
Länsimaissa tilanne ei ole oleellisesti erilainen. Yhdysvalloissa ennakoiva profilointi on johtanut kansalaisten virheelliseen luokitteluun turvallisuusriskeiksi, aiheuttaen konkreettisia haittoja kuten työmahdollisuuksien menetyksiä. Iso-Britanniassa One Login -järjestelmän tekniset häiriöt, pakollinen rekisteröityminen valtion palveluihin ja sosiaalisen median tilien viranomaisseuranta ovat johtaneet valvontayhteiskunnan piirteiden lisääntymiseen.
Digitaalisen identiteetin lupaama hyöty – kuten Maailmanpankin ID4D-aloitteen kuvaama 1,1 miljardin paperittoman integrointi globaaliin talouteen – saattaa peitellä radikaalia sosioekonomista muutosta. EU:n digitaalinen identiteettilompakko lupaa palauttaa datan hallinnan kansalaisille, mutta käytännössä se luo uusia riippuvuussuhteita teknologisille alustoille. Digitaalisen identiteetin, tekoälyn ja biometrian konvergenssi luo arkkitehtuuria jatkuvalle seurannalle.
Kriittinen tarkastelu paljastaa, että salaliittoteorioiksi kutsutut tulkinnat digitalisaation tarkoitusperistä eivät ole täysin irrallaan teknologisen muutoksen todellisuudesta. Vaikka pelot ihmisten mikrosiruttamisesta saattavat olla vielä ylimitoitettuja, ne heijastavat oikeutettua huolta siitä, että digitaalisen identiteetin järjestelmät ja ihmisen ja koneen yhdistämisen teknologiat voivat mahdollistaa ennennäkemättömän sosiaalisen kontrollin – esimerkiksi implanttien käyttö maksusuorituksissa on jo kokeiluasteella.
Näitä huolia ei kannata vähätellä teoreettisina. Suomessa käyttöön otetun koronapassin vaikutukset olivat hyvin konkreettisia: se rajoitti pääsyä ravintoloihin, sisäliikuntatiloihin ja julkisiin tilaisuuksiin vuonna 2021, eriarvoistaen rokotteesta kieltäytyneitä. Joissakin tapauksissa nämä biopoliittiset rajoitukset ulottuivat jopa työelämään, johtaen työpaikkojen menetyksiin. Käytännössä rajoitukset toteutettiin QR-koodien avulla, jotka edellyttivät terveystietojen esittämistä arjen palveluiden saamiseksi.
Digitalisaation yleistyessä pankkien tekniset häiriöt ovat estäneet varojen nostamista, ja vahvan tunnistautumisen vaatimukset ovat rajoittaneet erityisesti ikääntyneiden ja digitaidoiltaan heikompien pääsyä palveluihin. Samaan aikaan kun autoritaariset teknologiaratkaisut leviävät globaalisti, länsimaissa algoritmipohjainen profilointi kaventaa taloudellisia vapauksia.
Digitaalinen identiteetti on muodostumassa keskeiseksi mekanismiksi, jolla toteutetaan uudenlaisia valtasuhteita. Sen toteutuksessa piilee vakava riski siitä, että kansalaisten toimintavapaudet alistetaan biometriselle valtiokehykselle, jossa yhteiskunnan instituutiot, rahoituslaitokset ja teknologiayhtiöt siirtyvät yhä enemmän digitaaliseen hallintoon ja automatisoituun päätöksentekoon.
Tämä kehitys hämärtää entisestään demokratioiden ja autoritaaristen valtioiden välisiä eroja. Erilaisista yhteiskuntamalleista voi pian olla vaikea puhua, kun globaali teknokratia luo kaikkialle samantapaisia kontrollimekanismeja. Lopullinen uhkakuva on universaali digitaalinen valvontakoneisto, joka hallitsee kansalaisia kaikkialla.
geopolarium.com 