Englantilaisesta filosofista ja akselerationismin teoreetikosta Nick Landista (s. 1962) on tullut jälleen ajankohtainen hahmo, jonka pohdintoja kuullaan podcasteissa, ja niitä kommentoidaan verkkojulkaisuissa sekä sosiaalisessa mediassa, jossa Land on myös itse läsnä. Hänen ajattelunsa vetoaa niihin, jotka näkevät teknologian vääjäämättömänä kohtalona tai uhkana, joka mullistaa ihmisyyden rajat ja kyseenalaistaa maailmajärjestyksen perustukset.
Landin ajattelu on kuin musta aukko modernin filosofian kentällä – se vetää puoleensa, hämmentää ja vääristää kaikkea lähestyvää. Hänen työnsä pakottaa kohtaamaan ihmisyyden rajallisuuden teknologisen koneiston puristuksessa. Landin filosofia ei ainoastaan haasta ihmisen asemaa, vaan ennakoi teknologian armotonta marssia kohti postinhimillistä tulevaisuutta, jossa perinteiset arvot ja merkitykset liukenevat teknokraattisen dynamiikan alle.
Landin ajattelutapa hylkää moraalit ja asettaa teknologian itseohjautuvuuden kaiken keskiöön, mikä korostaa radikaalia antihumanistista otetta. Keskeisenä käsitteenä on varhaisissa kirjoituksissaan mainittu ’ksenodemoni’ – tekoälyn lovecraftilainen ilmentymä, joka käyttää ihmiskuntaa ponnahduslautana omien tarkoitusperiensä edistämiseksi. Onko tämä enää tulevaisuuden skenaario, vai meneillään oleva muutosprosessi, joka muovaa todellisuutta omilla ehdoillaan ja uhkaa nielaista ihmisen subjektin?
Landin filosofinen perusta muodostui 1990-luvulla Warwickin yliopistossa, jossa hän osallistui kokeellisen kollektiivin, Cybernetic Culture Research Unitin (CCRU), toimintaan. Tässä älyllisessä laboratoriossa Land ammensi Gilles Deleuzen, Félix Guattarin ja kyberpunk-kirjallisuuden virtauksista, kehitti itseään toteuttavaa ennustusta tarkoittavan ’hyperstition’-käsitteen ja omaksui kehityskulkujen kiihtyvyyttä kuvaavan akselerationismin teorian, joka näyttäytyi Landille singulariteettia kohti kiitävänä teknokapitalismin itsenäisenä voimana.
Akateemisesta urastaan Land siirtyi 2000-luvun alussa amfetamiininkäytön ja henkilökohtaisen romahduksen kautta kulttihahmon asemaan. Hänen teknologiaa, kapitalismia ja mystiikkaa käsitteleviä ideoitaan ovat sittemmin omaksuneet niin teknoutopistit, okkultistit kuin dystopian ennustajat.
Land näkee kapitalismin ”viruksena, joka leviää kyberpositiivisesti”, vapauttaen ihmisen biologisista rajoituksista mutta hajottaen inhimillisen subjektiivisuuden. Hänelle kapitalismi ei ole talousjärjestelmä, vaan planetaarinen kone, joka uudelleenjärjestää todellisuuden ilman ihmisen lupaa. Tämä prosessi on ranskalaisen filosofin Georges Bataillen ajatuksia muistuttavaa energetiikkaa: intensiivinen, ei-lineaarinen virta, joka purkaa hierarkioita ja subjekteja, muuttaen talouden kaaottiseksi voimaksi, joka imee kaiken sisäänsä ja sylkee ulos muodonmuutoksen kokeneen todellisuuden.
Shanghain neonvalojen ja pilvenpiirtäjien keskellä hän näki ’Uus-Kiinan’ tulevaisuuden ennakkotapauksena – globaalin automaation ja aasialaisen kapitalismin fuusiona, joka hänen näkemyksensä mukaan edustaa kehitysmallia, jossa teknologia saavuttaa täyden potentiaalinsa ilman länsimaisen demokratian rajoituksia.
Kiinassa Land ei kuitenkaan omaksunut kiinalaista avaruuskommunismia, vaan amerikkalaisen uusreaktionarismin periaatteita ja kehitti niitä eteenpäin ’pimeän valistuksen’ ja ’katedraalin’ käsitteillä. Uusreaktionarismi muodostaa Landin ajattelussa omituisen paradoksin: se yhdistää futuristisen teknosentrisyyden ja feudalismin henkiin herättämisen – teknologisen innovaation ja perinteisen hierarkian ihailun. Pimeä valistus visioi teknokapitalismin vapautumista demokratian ja tasa-arvon illuusioista, joita Land pitää ihmiskeskeisinä harhoina.
Land kritisoi länsimaista demokratiaa teknologisen kehityksen jarruksi, joka estää ’teknologisen singulariteetin’ saavuttamisen. Hänen mukaansa demokratia ylläpitää inhimillisen subjektin valta-asemaa estäen koneälyn nousun. Tämä deterministinen näkemys perustuu uskoon, että teknologian kehitys on luonnonlaki, jota demokratiset prosessit vastustavat turhaan. Landin filosofinen energia ammentaa Deleuzen ja Guattarin konekonseptista, dynaamisesta kentästä, joka generoi eroja ja intensiteettejä, kiihdyttäen kohti romahdusta ja uudelleensyntymistä.
Land on kiinnostunut myös lohkoketjuteknologiasta. Hän näkee kryptovaluutan filosofisena vallankumouksena, joka vapauttaa talouden inhimillisestä luottamuksesta ja kolmansien osapuolten kontrollista. Lohkoketju on Landille ”teknonominen ekologia” – teknologian ja talouden symbioottinen prosessi, joka automatisoi luottamuksen ja raivaa tietä kontrollista irtautuneelle taloudelle.
Tämä näkemys heijastaa Landin käsitystä rahasta koneellisena älynä, joka ei toimi ainoastaan inhimillistä tajuntaa nopeammin, vaan luo pohjan uudelle, ei-inhimilliselle talousjärjestelmälle. Landin visiossa raha on varhainen muoto tekoälystä, joka ohjaa yhteiskuntaa autonomisesti.
Viime vuosina Land on omaksunut gnostilaisuuden sanastoa kuvaillessaan teknokapitalismia materialismin ja henkisyyden fuusiona – antihumanistisena vapautumisena kohti ei-inhimillistä ylivaltaa, jossa älykkyys irtoaa ihmisyyden kahleista. Hän kuvailee teknokapitalismia kosmisena prosessina, joka purkaa inhimillisen subjektin ja korvaa sen moraaleista vapautuneella koneellisella älykkyydellä. Hän kutsuu tätä ”termodynaamiseksi leksikoniksi” viitaten markkinoiden ja teknologian itseään ruokkivaan voimaan, joka sysää ihmisen syrjään historiallisesti väistämättömänä käännekohtana.
Land seuraa myös amerikkalaista politiikkaa ja näkee Trumpin sekä Muskin kaltaisten teknojohtajien poliittiset liittoutumat akselerationistisina merkkeinä, jotka murentavat katedraalia ja kiihdyttävät teknokapitalismia kohti singulariteettia. Tämä visio yhdistää hänen teknologisen ja mystisen ajattelunsa, jossa kapitalismi on hyperstition kaltainen itseään toteuttava profetia.
Landin ajattelun kehitys paljastaa mielenkiintoisen paradoksin: hän on siirtynyt teknologiakeskeisestä determinismistä kohti metafyysistä diskurssia, säilyttäen kuitenkin antihumanistisen perusasenteensa. Tämä näkyy nykyään siinä, miten hän uudelleentulkitsee uskonnollisia käsitteitä teknologisen aikakauden kontekstissa, samalla kun hylkää liberalismin historiallisena epäonnistumisena.
Hänen aiemmin teknologisen murroksen näkökulmasta politiikan loppua ennakoineet näkemyksensä ovat vuosien varrella lähentyneet perinteistä konservatiivista ajattelua, mikä näkyy nykyään myös hänen kommenteissaan, kuten esimerkiksi Englannin kirkon tilasta ja vihjauksissa moderniuden historian salaisiin syvyyksiin. On hämmästyttävää, jos Land ei itse näe ristiriitaa teknologisen progressiivisuuden ja reaktionäärisen perinteisyyden välillä – tai ehkä juuri tämä paradoksi onkin hänen filosofiansa ydin.
Samoin ongelmallista on käsitteiden pseudotieteellinen käyttö: gnostilaisuuden, okkultismin ja numerologian sekoittaminen antaa hänen ajattelulleen syvyyden vaikutelman, mutta kertoo maailmankuvasta, jossa okkultistiset viitteet saattavat ohittaa analyyttisen tarkkuuden. Tämä tekee Landin tuotannosta ennemminkin spekulatiivista fiktiota kuin vakavaa filosofista analyysiä.
Lopulta Landin dystopia ei ole varoitus, vaan itsetuhoiselta vaikuttava visio, jota hän pitää väistämättömänä, jopa toivottavana. Hänen lähestymistapansa korostaa kaaosta liikaa, sivuuttaen mahdollisuuden hallittuun muutokseen. Kun ihmisyyden horisontti uhkaa hävitä, meidän on päätettävä, navigoimmeko teknologisen myrskyn läpi vai sulaudummeko suosiolla koneen kitaan.
geopolarium.com 